Ilmaisutaitopaja
Ilmaisutaitoryhmässä harjoitellaan tunteiden ilmaisua teatterinäyttämöllä ja elokuvassa. Ohjelmaan kuuluu mm. ilmaisutaito- ja liikeimproja sekä luottamus- ja kontaktiharjoituksia.
Ilmaisutaitopajoissa harjoitellaan taitoa ilmaista sekä välittää omia ajatuksiaan, tunteitaan ja tuntemuksiaan, mielikuviaan ja mielipiteitään. Pajan aiheet muokkautuvat osallistujien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Tutustutaan ja viritetään oman instrumentin eli kehon tapoja olla olemassa ja ilmaista tunteita. Tärkeää on se, että osallistuja alkaa uskoa omiin mahdollisuuksiinsa ja osaa tehdä havaintoja omasta tavastaan olla ja puhua. Oman ilmaisun tultua tutuksi kokeillaan vuorovaikutusharjoituksia ja -tilanteita. Tehdään liike- ja kontakti-improvisaatio harjoituksia sekä valmistetaan lyhyitä kohtauksia. Lähtökohtana on valmius, uskallus sekä rohkeus.
Ilmaisutaitopaja osallistuu myös mahdollisuuksien mukaan leffapajan tuotantoihin. Ilmaisutaitoryhmässä tehdään myös omia lyhyitä teatteriesityksiä.


