Kulabo.com

Maata Näkyvissä 2011

13.12.2011 16:09

Maata Näkyvissä -festarit on Euroopan suurin kristillinen nuorisotapahtuma, joka järjestettiin jo 27. kerran HK Areenalla ja Turun Messukeskuksessa 18.–20.11.2011. Tapahtuma onnistui kävijätavoitteessaan ja keräsi yhteensä 25 000 kävijää. Cultural Youth Centre – Kulttuurinen nuorisokeskus ry:n Timo Metsäjoki haastatteli festarikävijöitä, artisteja ja festivaalin työntekijöitä ihmisoikeuksista.

1. Mikä on tärkeä ihmisoikeuskysymys/-asia tällä hetkellä?

2. Mitä voisit tehdä edistääksesi suvaitsevaisuutta?

3. Millaisia erilaisia ihmisoikeuksia on?

Ville Auvinen, 45, Turku, lähetyskasvattaja & koordinaattori, SLEY, ollut Sambiassa 3. vuotta lähetystyöntekijänä.

1. Ihmiskauppa, jota voi verrata tämän ajan orjuuteen. Muun muassa Sambiassa kiinalaiset palkkaavat paikallisia huonolla palkalla töihin ja polkevat oikeuksia. Tämä työ on pakko ottaa vastaan, koska muuta ei ole välttämättä tarjolla. Suomessa ongelmaksi nostaisin sen, miten pitäisi suhtautua romanikerjäläisiin, esimerkiksi verrattuna Sambiaan. Sambiassa kerjäävät ovat todellisessa hädässä, mutta ovatko romanikerjäläiset suomessa vain pelkkää bisnestä?

2. Olemalla suvaitsevainen. Kaikki saavat tulla ja olla sellaisia kuin ovat. Pitäisi tehdä ero asioiden hyväksymisen ja ihmisten hyväksymisen välillä. Pitäisi pystyä keskustelemaan leimautumatta rasistiksi.

3. Oikeus terveyteen, koulutukseen, uskontoon (oikeus uskoa ja olla uskomatta). Sambiassa tärkeimmäksi nostaisin oikeuden koulutukseen (ilmainen peruskoulu, mutta täytyy ostaa koulupuku, kirjat ym. joten käytännössä köyhillä ei ole varaa). Tärkein: oikeus elämään ja nimenomaan elämän arvoiseen elämään

Tiia 18, Kristel 17, Heidi 16, Kannus

1. Ihmisoikeudet eivät ole kovin tuttuja. Sananvapauden ja sen puuttuminen sekä ihmisten eriarvoisuus.

2. Yrittämällä olla esimerkkinä lähipiirilleen, että suvaitsee ja ei tuomitse. Netissä voi myös kiertää rasistiset viestit ja ryhmät, mm. Facebookissa.

3. Sananvapaus, uskonvapaus, samanarvoisuus.
Tärkein: Oikeus elämään (ei alistettuun vaan vapaaseen)

Miia Rautkoski, 27, Jyväskylä, G-Powered

1. Tasa-arvo, meidän kulttuuri vastaan muiden kulttuuri, keneltäkään ei saisi viedä oikeuksia. Maailmalla suuri ongelma on rahankäyttö. Täytyy olla menestynyt, jotta pärjäisi ja pehmeät arvot jäävät kovien arvojen alle.

2. Kaikki lähtee lähipiiristä, jossa täytyy olla suvaitsevainen ja tulla kaikkien kanssa toimeen.

3. Lapsen oikeudet, koskemattomuus, äänioikeus, oikeus olla oma itsensä, itsemääräämisoikeus, oikeus olla oma kieli. Tärkein: Oikeus osallistua, millaisena tahansa ja saada olla osa yhteisöä.

Jimi Avelin 17, Daniel Davidson 17, Aleksi Davidson 17, Henri Kapulainen 16, Tuomas Rintala 17, Oskari Natunen 17, Ruokolahti

1. Jokainen saa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi, mutta tämä ei valitettavasti toteudu kaikkialla

2. Olemalla tuomitsematta muita henkilöitä. Kaikki lähtee kasvatuksesta mm. erilaisuudesta kertominen ja korostaminen.

3. uskonvapaus, mielipide, kulttuuri, kieli. Tärkein: oikeus elämään

Timo Nygård, 29, Kokkola, Kaemo

1. Suomessa Maahanmuuttajiin kohdistuva rasismi. Maailmalla kristittyjen vainot mm. Kiinassa ja Intiassa.

2. Suhtautumalla avoimesti ulkomaalaisiin ja maahanmuuttajiin. Maailmanlaajuisesti voi osallistua kirjoittamalla nimensä vetoomuksiin. Pieniä tekoja, mutta auttavat yksilöitä.

3. Uskonnon vapaus, oikeus asua maapallolla (jokaisella, joka tänne syntyy). Tärkein: oikeus elämään